Facebook 23.3.2019 klo 15.08

Tänään kamppanjoimme tuulessa ja tuiskussa omilla kotinurkillani. Kelistä huolimatta oli mukava tunnelma, ja päästiin jutustelemaan ihmisten kanssa ja kuulemaan huolia, toiveita ja mukaavaakin palautetta Vantaan vihreästä politiikasta. Paikallisten asioiden lisäksi puhututti ilmastonmuutos ja siihen liittyvät asiat.

On jännä huomata, millä tavalla ja mistä suunnista ilmastonmuutos herättää keskustelua. Samat lähestymistavat tulevat esille myös valtuustosalissa ja mediassa. Toisaalta puretaan harmistusta siitä, että vihreät ovat aikeissa estää yksityisautoilun, takkojen polton, matkustelun ja lihansyönnin. Toisaalta taas ollaan huolestuneita, että olemme liian maltillisia, kun on kyse valtavan suuresta huolesta.

Tarkoituksena ei ole estää kenenkään mukavaa elämää. Tavoitteena on mahdollistaa hyvä elämä ihmisille myös tulevaisuudessa. Politiikassa on katsottava taaksepäin, tähän hetkeen, mutta myös riittävästi eteenpäin aikaan, jolloin me keski-ikäiset olemme tehneet tilaa uusille sukupolville.

Oma lapseni sanoi, että koska aikuiset päättävät asioita omasta näkökulmastaan, eivätkä huomioi päätöksissä lapsia ja heidän tulevaisuuttaan, pitäisi äänioikeus päättyä 40-vuotiaana. En aivan jaa tätä rajausta, mutta ymmärrän näkökulman.

#kestävääpolitiikkaa #ilmastovaalit #vihreät #maija2019